Sivu 1/1

Laurilantila

Lähetetty: 04.02.2018 17:56
Kirjoittaja Maatila
Alotetaampa tämmönen maatalousplogi ajankuluksi. Elikkä:
Tilan perusti isovanhempani joskus -50 luvun taitteessa. Jolloin tilan rakentaminen aloitettiin aikalailla tyhjästä. Eli maanostosta, jonkin verran peltoa ja metsää. Rakensivat uuden talon ,pienen piharakennuksen verstaaksi ,sekä pienen navetan suvun voimin. Siitä se sitten lähti etenemään.. Enemmän maata ostivat pikkuhiljaa, navettaan tuli 70- luvulla laajennus, joka oli iso siihen aikaan. Pikkuhiljaa rakentelivat lisää tarvittavia piharakennuksia, heinälatoja, kuivuria, lämpökeskusta ym ym. Tilakaupat tämänhetkisen isännän kanssa kävi toteen 96-97 välillä.
Nykyisen isännän aikana tilalle rakennettiin kuivalantatunkio, kusiallas, maitohuone navetan kylkeen, konehalli sekä polttoainesäiliöille katos. Sekä korjailtu lukuisia rakennuksia.. Kaikki rakennukset edellisen sukupolven ajoilta edelleen aktiivikäytössä.
Tilallahan tuotantosuuntana toimii maito ja siinä sivussa pienesti myös lihoiksi kasvateltu hiehoja ja muutamia sonneja. Navetassa parhaimmilaan on lypsäviä ollut 30kpl, nyt osan lypsävistä on korvannut juurikin nämä lihoiksi kasvatettavat eläimet.
Peltoa tilalla on n.40ha, joista 6ha on vuokralla. n. 2/3 pelloista on salaojitettuna ja aina kun on aikaa ojitetaan itse lisää, mihi kyseisen operaation voi vaan tehdä. Pääosin maalaji on savea, sitten hyvin vähän turve ja hiekkamaita. Metsää on sitte n.100ha joista n.30ha on kasvukelvotonta suota.
Tämänhetken koneistus, on aika iäkästä osin ja hieman epävarmoja vekottimia löytyy aina. Onneksi löytyy jonkinlaista remontointi taitoa niin tämän hetkisten vehkeiden kanssa kyllä pärjää. Eli ihan pienestä ei huoltomiehiä vaivata. Koneistusta löytyy ihan 70-luvulta vuoteen 2013 saakka ja iso osa on ihan kotimaista tuotantoa, jotku jopa omanpajan tuotoksia. Seuraavaksi hieman listaa noista tärkeimmistä.
Traktorit:
- John Deere 6320SE + Quicke Q45, 2800h, vm 2006 (Oli agrimarketin esittely koneena, kaupat tehtiin joulunvälipäivinä 2006)
- Valtra 6550 hitec + Valtra 950, 10500h, vm 2002 (ostettiin käytettynä helmikuussa 2018)
- Valmet 605 + Patu 577 ,11000h, vm 1988 (Tuli tilalle uutena joulukuussa 1988)
- Volvo bm valmet 605 + Ålö 4300 , 13500h, vm 1984 ( Ostettiin käytettynä joulunvälipäivinä 2009)

Muut:
- Sampo Rosenlew 500, vm 1979
- Valmet 712 um355, vm??
- Avant 320s, 3500h, vm 2006 (tuli tilalle uutena)
- Toyota hiace ,280tkm, vm 2002 (ostettiin käytettynä 2013 keväällä)
- Nissan KingCab ,290tkm ,vm1988 (ostin 2017 heinäkuussa, liikenteessä vain osan vuodesta)

Sitten hieman kuvia vuodelta 2017:
Kevät:
Kaikista työvaiheista ei ollut kuvia tallessa ja kuvissa näkyvä 4255 massikka menee vaihdossa 6550. Joten siksi listassa on massikan sijaan mahdollisesti tulevalla viikolla saapuva 6550.
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kesä:
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Ojanreunojen niittoon tuoreempi kone, edellisen mennessä toimintakyvyttömäksi.
Kuva
Kuva
Syksy:
Kuva
Kuva
Kuva
Niitettiin osa suoraan kuivike käyttöön, kun kelejä ei puintiin siunautunut ja jos keliä löytyikin. Niin puinti ei kannattanut, kun ei ois saatu viljoja kuivaukseen.
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Talvi:
Talviaikoina keskitytään koneiden ja välineiden korjaamisiin sekä paalien ajoon. Metsähommia ei olla tälle talvelle aloitettu.
Kuva
Kuva
Purettiin kaikki ilman muovia taivasalle jäneet olkipaalit. Ei tarvi talvella sitten repiä jäätyneitä paaleja väkisin levälleen.
Kuva
Semmonen alku, päivitystä tulee aina kun vähän enemmän on tapahtunut. Kommentoida ja kysyä saa, vastaan parhaani mukaan.

Re: Laurilantila

Lähetetty: 04.02.2018 18:11
Kirjoittaja Traktorimies_
Nättiä ja mielenkiintosta on, mukava seurailla välillä vähän pienemmänkin tilan touhuja! :)

Re: Laurilantila

Lähetetty: 04.02.2018 19:52
Kirjoittaja Valtra655
Mikä tuossa massikassa oli niin paskaa että meni vaihossa?
Tiiän että tuo 4000 sarja ei o järin hyvä mutta ainakin päällepäin tuo teidän näyttää ihan hyvältä.

Re: Laurilantila

Lähetetty: 04.02.2018 20:33
Kirjoittaja Maatila
Ihan liikaa heikkoja paikkoja. Etuakseli, kartaani, nostolaite ja vaihdelaatikko. Erittäin kalliita remontteja mikäli sattuu kohdalle. Yhesti on vaihelaatikko aukastu kun ykkösvaihteen synkro sano sopparin irti. Etuakselissa on aina jotain pientä, kun tuo pikku dana ei kestä etukuormaajaa eikä etuparipyöriä. Kartaani on kasattu semmosista pätkistä ja yks akseli on 3000€ arvonen jos sattuu hajoamaan ja seki akseli luetaan 4200 sarjan heikkouksiin. Nostolaitteen kansia oon kuullut myös tuosta mallista hajoavan ja sekin teettää tuhansien eurojen remonttia. Pelätään nuita edellä mainittuja asioita, se lienee suurin syy vaihtoon. Joku 6000h tuossa on ,mittari näyttää kylläkin 2600h kun nuo 2 ja 6 numerot on jämähtäneet paikalleen.. Siistihän tuo on sisää ja ulkoa, mutta tekniikka on keulasta perään silkkaa paskaa. Se tuleva valtra ei niin kaunis ole ja tunteja on mittarissa, mutta sisää näyttää siltä, ettei koskaan ole ajettu. Alkuperänen ilmapenkki joka ei oo kulunut yhtää, penkinpäälistä ei oo käytetty ku on niin paskanen. Ollut kevyessä paikallis hommassa talvivaaralla, pyöritetty agrikaattia, vesipumppua ym. Ei oo viritetty ja kuormainta on tuskin koskaan käytetty.

Re: Laurilantila

Lähetetty: 05.02.2018 08:06
Kirjoittaja V A valmet
Noniin, nyt on asiallista touhua. Maatilalta onnistuu tämä blokin pitäminen ku muistelee vielä 2011 farmingin aikasia peli blokeja. :) Luulis että se valtra on melko huoleton peli tuohon massikkaan verrattuna ainaki tuon edellisessä viestissä mainitun ''vikalistan'' perusteella. :D

Re: Laurilantila

Lähetetty: 05.02.2018 08:10
Kirjoittaja Mehtä
Hyvä alku ja tätäki täytyy ruveta seuraanaan.

Re: Laurilantila

Lähetetty: 09.02.2018 14:36
Kirjoittaja Maatila
Tuli skannattua vähän vanhoja kuvia.
Heinähommia
Kuva
Kuva
Uuden karhea 605 jokunen päivä pihaan saapumisen jälkeen.
Kuva
Kuva
Rehutornille hyvästit.
Kuva
Kuva
Maitohuone sen tilalle.
Kuva
Kuva
Kusialtaan rakennusta.
Kuva
Kuva
Tarkkuus-silppuroitu rehu historiaan. Tai no ,pari vuotta mentiin sillä tavalla, että ykkös-sato siiloon ja toinen paaliin..
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
880DT/5 vaihtoon ja 4255 tilalle. Vuosi tais olla 2000 tammikuussa. Massikan mittarissa 300h ja n. vuoden ikänen.
Kuva
Kuva
Kuva
Vähän käytetty kuormain tuli massikkaan reilun vuoden tilalla olon jälkeen.
Kuva
Halkohommia
Kuva
Kuva
Joku kesäinen kuva.
Kuva
Kuvia löytyis enemmänkin kun jaksais penkoa.

Re: Laurilantila

Lähetetty: 09.02.2018 15:16
Kirjoittaja Mönkijämies
Hienoja kuvia!

Re: Laurilantila

Lähetetty: 09.02.2018 16:27
Kirjoittaja Valtra655
Näissä vanhoissa kuvissa värit ovat paljon silmää miellyttävämmät kuin näissä uusissa. Mikä tuon vanhemman massikan kohtalo oli?

Re: Laurilantila

Lähetetty: 09.02.2018 16:44
Kirjoittaja Maatila
690 oli jo niin loppuun ajettu ja epävarma niin isäntä vaihto sen tuohon 390. Sekään ei kauvaa ollut, kun piti saada isompi raktori tilalle. Ettei kaikki raskaat hommat ois ollut tuon 4255 niskassa. 390 vaihtu tuohon 6320 deereen.
E: Massikoista puheen ollen. Erilaiset ajat tosiaan käsillä, tilalla on aina alusta saakka ollut massikka pihassa. Ja nyt se viimenen tuosta katoaa, tuntuu jotenki oudolle. 7 eri massikkaa ja tuo 4255 on nyt se viimenen, ainaki millä tosissaan töitä tehdään. Miksei harrastemieles joskus joku takatuuppari vois olla mahdollinen.

Re: Laurilantila

Lähetetty: 11.02.2018 18:46
Kirjoittaja Teemu
Hienoja ja tyylikkäitä vanhoja kuvia 8-)

Re: Laurilantila

Lähetetty: 18.07.2018 19:01
Kirjoittaja Maatila
Kuvia lopputalvesta tähän päivään.
Talvi
Maaliskuun alussa saatiin viimein veres traktori tiluksille. Kaupathan tehtiin jo helmikuun alussa ja erinäisten vaiheiden jälkeen toimitus venyi.
Kuva
Kuva
Ja kauan palvellut massikka sai lähtöpassit, tämä koristaa edelleen oulu/kempele hankkijan vaihtokoneriviä..
Kuva
Ja samantien kun seuraavan kerran tuli aurattavaa siirrettiin perälevy jontikasta valtraan. Kuvissa on jo varustelevykin muokkailtu työvälineille sopivaksi.
Kuva
Kuva
Huhtikuussa aloitettiin paskanpatterointi..
Kuva
Kuva
Kevät
Kevät koitti, hieman huonosti tuli kuvia työvaiheista.
Kuva
Ensimmäistä kertaa elämässään valtra pääs peltohommiin.
Kuva
Kivitalikko, tuo oli erittäin tarpeellinen ostos!
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Apulantoja levällee..
Kuva
Kuva
Kalkkia.
Kuva
Kuva
Aitahommia
Kuva
Kesä
Elukat ulos ja ensimmäistä rehusatoa tekemään!
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Omat maat kynitty, tilanpidon historian huonoin rehusato... Joten kynittiin muutamia kesantoheinikoita naapureilta rehuksi.
Kuva
Kuva
Ojanlaitojen niittoon.
Kuva
Kusta levälleen..
Kuva
Kuva
Hain kaverilta ilmasen litistemyllyn joka on seissyt metsänlaidassa 20 vuotta. Mylly pyörii ja valssit on hyvässä kunnossa. Hyviä varaosia omaan..
Kuva
Saatiin hehtaari lisää rehuntekoa, mutta kronesta hajosi palkkiapyörittävä akseli. Ja osia ei ollut heti tarjolla, ja kuhnia ei muiden maille mennä särkemään. Joten nostalgia vehe käyttöön..
Kuva
Kuva
Kuva
Vielä tämän jälkeen saatiin 10 ha kaadettua ja kerran pöyhästyä heinää. Mutta siltä työmaalta ei kuvia tullut. Seuraavaksi hypätään raiviolle.
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Siinäpä joksiki aikaa kateltavaa. :P

Re: Laurilantila

Lähetetty: 18.07.2018 19:22
Kirjoittaja V A valmet
Mukavaa kateltavaa taas pitkästä aikaa, ei varmaan oo tullu vielä massikkaa ikävä? :D

Re: Laurilantila

Lähetetty: 18.07.2018 20:33
Kirjoittaja Maatila
Joo ei oo ollu, on tuo niin mahtava rattori siihen verrattuna. Muttei ajettavuudessa SE deereä voita ja etukuormaajan ohjaus huonompi ku 605 kaksvipuohjaus..

Re: Laurilantila

Lähetetty: 20.07.2018 10:49
Kirjoittaja valmetti 1502 t
Ihan on komeita kuvia. Jatka vaan.

Re: Laurilantila

Lähetetty: 18.10.2018 19:41
Kirjoittaja Maatila
Kesä osa 2:
Raiviolla touhut saivat jatkoa.
Kuva
Kokoviljasäiliksen tekoon. Ensimmäisenä tehtiin ohrat pois, jotka oli kyllä tarkotus puida. Mutta kuivakesä kuritti heinikot niin hyvin ,että pakko oli tehdä rehuksi..
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Seuraavaksi hernekaurojen kimppuun. Kasvustot oli moninverroin paremmat mitä odotettiin.
Kuva
Kuva
Ja jälleen pellonraivuuta..
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Ja kakkos sadon kimppuun, kuvia ei tullut mitenkään erityisemmin.
Kuva
Syksy
Olkien paalausta naapurilta.
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Raiviolle ojia.
Kuva
Kuva
Tasotus hommia oli välissä ja ojanreunoja vyöryi pohjalle. Piti puhdistaa oja-auralla vielä lopuksi..
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Rehuntekovehkeet kerettiin pesasta pois, heti sen jälkeen tuli kaverilta viesti ,että olis 20ha ylimäärästä kolmos satoa. Eli lähettiin keräileen heinikot pois.
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Pari kuvaa paskanajoista ja kynnöistä.
Kuva
Kuva
Laitumien ojanreunojen niittoa.
Kuva
Ja viimesenä kuvaa muokatusta ylön paskakärrystä. Keväällä meni purkuperän ketjut poikki niin tuli ajatus hieman lyhentää tuota purkuperää. Nyt on hieman näppärämmän olonen. Vielä pitäs jonkulainen etusermi kehitellä.
Kuva
Enää ei olis ku peseskellä koneet talviteloille niin pääsis pajahommiin.

Re: Laurilantila

Lähetetty: 18.10.2018 20:01
Kirjoittaja Mönkijämies
Hyvää blogia on!

Re: Laurilantila

Lähetetty: 28.08.2019 20:16
Kirjoittaja Maatila
Kevät 2019
Laitellaan nyt nuo vähäset kuvat mitä keväältä tuli otettua. Alkuun hieman huoltokuvia.
Kuva
Kuva
Kuva
Vanhan valmetin etuakselin olkatappien ja laakereiden vaihto, sekä ohjaus-sylinteri käytettiin oikasussa ja tiivisteiden vaihdossa. Kun saatiin kyseiset asiat kuntoon meni pikavaihteen booriholkista boorit sileäksi ja traktorin joutui katkaisemaan. Traktori oli koko kevään poissa pelistä ajanpuutteen takia.
Kuva
Kuva
Kuva
Sitten heinänsiemenen täydennyskylvöille.
Kuva
Kuva
Ja paskanajojen kautta kyntöihin.
Kuva
Kuva
Kuva
Ensimmäistä kertaa tilallamme kynnettiin kääntöauralla joka hankittiin aiemmin keväällä. Tuo olisi pitänyt hommata jo vuosia sitten.
Kuva
Kuva
Sarkapellot tottakai vedettiin vanhalla sarka-auralla.
Kuva
Paripyörät laitettiin myös haitekkiin, samalla askarreltiin ylileveysvaloille telineet. Edellisenä keväänä ku ei ehtinyt..
Kuva
Kuva
Kun pellot olivat tarpeeksi kuivahtaneet, aloiteltiin kynnöksien tasoittelua.
Kuva
Pitkin kevättä satoi jatkuvasti ja kylvöjen valmistuminen meni melkein juhannukseen. Apulannat leviteltiin ennen kylvöjen aloittelua.
Kuva
Kuvia tuli todella vähänlaisesti erinäisten kiireiden takia. En juuri itse ehtinyt kotona apuna olla kun lyhyitä pätkiä ja osa kuvista oli kadonnut puhelimelta.
Kuva
Kuva
Siinäpä kuvat mitkä jäivät keväältä käteen. Laittelen joku päivä kuvat ja lyhyet kertomukset kuluneelta kesältä.
Harmillisesti edellisiltä päivityksiltä on kadonnut kaikki kuvat.